Tutkielma viestijoukkojen suorituskyvystä: myös perinneradiohistoriaa

[oh2op]

PERUSYHTYMÄN VIESTIJOUKKOJEN SUORITUSKYVYN KEHITTYMINEN
JATKOSODASTA ALUEELLISEEN PUOLUSTUKSEEN
https://www.doria.fi/bitstream/handle/1 ... %20945.pdf

Pataljoonaradioista https://fi.wikipedia.org/wiki/Pataljoonaradio 22/77

Prikaatin alajohtoportaiden sisäiseen johtamista varten Puolustusvoimat aloitti 1950-luvun puolivälissä PANU radioperheen42 hankinnan. Panu radiot oli jaoteltu kolmeksi eri radioksi niiden taajuusalueen ja käyttötarkoituksen mukaan. VR2A, ”PANU A” (jatkossa LV-201) oli jalkaväkiyksiköiden johtamista varten, VR2B, ”PANU B” (jatkossa LV-202) oli alun perin valmistettu tykistöä varten ja VR2C, ”PANU C” (jatkossa LV-203) taas kranaatinheittimistöä
varten. Radioiden taajuusalueet olivat hyvin lähellä toisiaan, osittain myös päällekkäin. Tosin taajuuksien päällekkäisyys ei mahdollistanut jalkaväen ja heittimistön yhteistoimintaa, mutta tykistön radion taajuusalue mahdollisti liikennöinnin molempien aselajien kanssa.43

Panu, LV-301 ja LV-302 radioiden käyttöönotto tarkoitti samalla myös, että yhtymien sisäisessä johtamisessa ei enää ollut tarvetta sähkötykselle. Näin ollen puheradioiden käyttöä ja koulu- tusta pystyttiin tehostamaan ja perusyhtymän radiojoukoista saatiin huomattavasti suurempi hyöty irti.44

Pataljoonaradioiden lisäksi tavoitteena oli hankkia erillinen komppaniaradio (VR-1), radiotoimikunnan asettamien vaatimusten pohjalta. Laitteita tilattiin koekäyttöön jo vuonna 1954, mutta niiden hankinta jatkui aina vuosille 1957–1959. Arvion mukaan ensimmäinen sarja tilattaisiin vuonna 1959.45

Vaatimusten pohjalta uudeksi prikaatiradioksi valikoitui VR3A, ”TOPI/TOPI A” (jatkossa LV-301) ja tykistöradioksi VR3B, ”TYKO/TOPI B” (jatkossa LV-302) radiot. Radioiden hankinta oli alun perin osa A-ohjelmaa ja niitä hankittiin Puolustusvoimille yhteensä noin 3 000 kappaletta.46 LV-301 ja LV-302 radiot merkitsivät melko suurta harppausta yhtymien viestitoimintaan: radiot olivat suhteellisen kevyitä ja helppokäyttöisiä. Lisäksi uudet radiot
olivat taajuusmoduloituja, jolloin niiden virrankulutus laski ja häiriöherkkyys vähentyi.47 Toistaiseksi tekniikka ei vielä mahdollistanut (riittävän luotettavasti) sitä, että jalkaväen ja tykistön radiot olisivat yksi ja sama laite, joten jo sodan ajalta tuttua periaatetta jouduttiin noudattamaan edelleen.
Kuten jo edellä mainittiin, niin radioita hankittiin puolustusvoimien käyttöön yhteensä noin 3 000 kappaletta, LV-302 radioita lähes 2 000 kappaletta ja LV-301:sta hieman yli tuhat kappaletta.

Tämä merkitsi, ainakin teoriassa, että kaikki täydellisen sodan ajan (TSA) kokoonpanossa perustettavat 29 prikaatia kyettiin varustamaan tarvittavilla radioilla.48 Näin siis ainakin periaatteessa, on kuitenkin huomioitava se, että esimerkiksi LV-302 oli koko tykistölle tarkoitettu radiokalusto ja prikaatin yläjohtoportailla (esimerkiksi armeijakunnalla) oli myös omia tykistöyksiköitä, joiden tuli kyetä tukemaan prikaatien taistelua tarvittaessa. Sama koski
osaltaan myös LV-301:sia. Jäljempänä tullaan huomaamaan myös, kuinka radioiden hankinnoissa ei koskaan päästy tavoitetasoille.

Prikaateille oli tarkoitus jakaa 10 kappaletta LV-301:sia, 20 kappaletta LV-302:sia, 22 kappaletta LV-203:sta ja LV-202:ta 12 kappaletta.49 Parannus oli huomattava, mutta radioiden määrä ei edelleenkään mahdollistanut kaikkien joukkojen johtamista radioilla. Paras tilanne lienee ollut tukipataljoonilla, niille jaettavat 22 radiota riittivät kaikkien yksiköiden, tulenjohtoryhmien ja tulijoukkueiden johtamiseen. Jalkaväkipataljoonien osalta radiotilanne on ollut huo-
mattavasti huonompi, komppanioiden johtaminen oli tapahduttava puhelin- ja lähettiyhteyksin. Ei ole täysin selvää miten viestikomppanian vahvuuteen merkittyjä 12 kappaletta LV-202:ta oli tarkoitus käyttää. Periaatteessa radioilla oli mahdollista varustaa esimerkiksi kaksi painopistesuunnassa olevaa pataljoonaa. Tosin radiot oli merkitty huoltojoukkueen vahvuuteen 46 Kesseli Pasi, Ukkopekasta rynnäkkökivääriin, Piirteitä Puolustusvoimien kehityksessä 1944–1964, Espoo-Kauniainen Reserviupseerit, Espoo, 2005, s. 94.
47

Amplitudimodulaatio (AM): Modulointitekniikka jossa informaatio (esim. puhe) välitetään kantoaallon (radion taajuuden) voimakkuuden vaihteluina. Tekniikan suurimpana heikkoutena on sen suuri herkkyys häiriöille ja suurempi virrankulutus verrattuna taajuusmodulaatioon (FM).
Taajuusmodulaatio: tekniikka jossa informaatio välitetään kantoaallon taajuuden vaihteluina. 48 Jouko Petteri, Puolustussuunnittelun käynnistäminen maailmansodan jälkeen, Piirteitä Puolustusvoimien kehityksessä 1944–1946, s. 63 ja Harola 2013 s. 107.
49 Viestimateriaalin jakovahvuus I osa 1954, T26389 Hdc7OT-sal, KA. 21
teen, tällöin ne on todennäköisesti suunniteltu korvauskalustoksi vikaantuneiden radioiden
tilalle.50

Pataljoonaradioita tilattiin 1950-luvun puolivälissä 1 400 kappaletta. Viestiosaston tekemien jakoperusteiden mukaan prikaatien radiotarpeesta kyettiin tyydyttämään kaksi viidesosaa.51 Uudesta pataljoonaradiosta saatiin ennen 1960-lukua jonkin verran käyttökokemuksia ja ne
olivat pääasiassa myönteisiä. Radio täytti sille asetetut vaatimukset ja kenttäolosuhteissa radio osoittautui kestäväksi.52

Kaapeliyhteydet

Sotien jälkeen ja 1950-luvun alkuun saakka yhtymien puhelinlinjojen rakentamiseen käytettiin pääasiassa raskasta ja kevyttä kenttäkaapelia. Molemmat johdintyypit olivat yksijohtimisia eristettyjä kuparikaapeleita. Käytännössä edellä mainittu tarkoitti sitä, että puhelinyhteyden rakentamiseen tarvittiin aina kaksi erillistä kelaa ja kelankantolaitetta. Periaatteessa ohjesäännöt mahdollistivat myös yksikaapelilinjan rakentamisen, tällöin maa toimii toisena johti-
mena, mutta samalla yhteys altistui maakuuntelulle. Tämän vuoksi yhteydet yleensä rakennettiin kahdella kelalla.53 Kahdella kelalla rakentaminen sitoi käytännössä aina koko rakentajaryhmän yhden yksittäisen yhteyden rakentamiseen. Rakentajaryhmien mahdollisuus useamman yhteyden yhtäaikaiseen rakentamiseen saatiin 1950-luvulla, parikaapelin käyttöönoton myötä. Ennen parikaapeleiden hankintaa materiaalitilanne tarvittavien kaapeleiden osalta oli
todella heikko. Kesäkuussa 1953 valmistuneen selvityksen mukaan Puolustusvoimilla oli täyden sodan ajan kenttäkaapelitarpesta varastoissa ainoastaan 20–30 prosenttia. Sama tilannekoski myös muita maa-, meri- ja ilmakaapeleita joita oli ollut varastossa sodan jälkeen, mutta
1950-luvun alussa varastot oli lähes kokonaan käytetty.54

Uuden muovipäällysteisen parikaapelin kokeilutoiminta aloitettiin vuonna 1954 ja sen kenttäkelpoisuudesta saatiin hyviä kokemuksia. Uuden kaapelityypin käyttöönotto vahvistettiin toukokuussa 1955. Samana vuonna kaapelia päätettiin tilata Puolustusvoimille 4 800 kilometriä ja toimitusten tuli alkaa seuraavan vuoden alussa.55 Parikaapelia ei tosin ilmeisesti ollut valmistettu suuria määriä, mutta kenttäkaapelia oli edelleen varastossa paljon. Tämän voi päätel-
lä siitä, että vuonna 1956 tehtyihin viestimateriaalin jakovahvuuksiin ei prikaatille ollut mer-
50 Viestimateriaalin jakovahvuudet tammikuussa 1956, T26839/Hdc7-OTsal, KA.
51 Pataljoonan- ja keskijohdonradioiden jako- ja käyttösuunnitelma, n:o 207/Vtsto/20 sal/4.11.1955, T21957/F4,
KA.
52 Perushankintojen edistyminen, n:o 5/Vvstetsto/20/sal/7.1.1957, F21957/F6, KA.
53 Kenttäjohto-opas, Pääesikunta, Helsinki, 1945
54 Muistio, Tärkeimmät välineistöpuutteet sekä tutkimus- ja kokeilutyöt, n:o 96/Vvstetsto/20/sal/22.6.1953,
T21957/F3, KA.
55 Seloste viestikaluston hankintoihin liittyvistä kokeiluista, Seloste n:o 1/1955, T21957/F4, KA ja Perushankin-
tojen edistyminen.
22

kattuna jaettavaksi parikaapelia.56 Samasta asiakirjasta voidaan päätellä myös, että perusyhtymän sisäisten kaapeliyhteyksien rakentamiseen ei enää tultaisi käyttämään lainkaan kirkasjohtimia.57 Kenttäkaapeleiden hankinta oli osa H1-ohjelmaa ja siihen liittyneen Viestiosaston
lisäselvityksen mukaan ohjelman toteutuessa kaapelitarve saataisiin melko nopeasti tyydytettyä. Selvityksen mukaan Suomen Kaapelitehdas kykenisi toimittamaan 400–500 kilometriäparikaapelia kuukaudessa. Tuotantomäärä tarkoitti käytännössä sitä, että tarvittavat parikaape-
lit olisi saatu valmistettua noin kahdessa ja puolessa vuodessa.58
n s
Puhelin- ja keskuskalusto

Sotien jälkeen alkoi nopeasti kaluston yhtenäistäminen, sekä vanhentuneen kaluston poistaminen käytöstä. Puhelinten tarvittavaa lukumäärää saatiin laskettua prikaatiorganisaatioihisiirtymisen yhteydessä, tällöin yksittäisen perusyhtymän tarvitsema kenttäpuhelintarve oli 229
kappaletta.59

Puhelinkeskusten suhteen tilanne oli samankaltainen kuin kenttäpuhelimillakin, malleja oli sodan aikana useita erilaisia, pääasiassa saksalaisia ja ruotsalaisia keskuksia. Etulinjan puhelinyhteyksiä varten käytössä oli – vielä nykyäänkin käytössä oleva – keskusosakeskus.

Virtalähteet
Virtalähteiden teknisessä kehityksessä ei tapahtunut suurta muutosta 1950-luvulla. Huomion arvoista on kuitenkin virtalähteitä käyttävien radioiden määrän kasvaminen. Virtalähteiden hankinta oli muodostunut ongelmalliseksi jo sotien aikana ja tilanne ei parantunut merkittä-
vistä rauhan aikana. Vuonna 1953 Puolustusvoimilla ei ollut riittävästi virtalähteitä edes T-
kokoonpanoa varten.

Tämä ilmenee Pääesikunnan Operatiiviselle osastolle tehdystä selvityksestä. Selvityksen perusteella T-kokoonpanossa yhden virtalähdekerran jakaminen kaikille tarvittaville laitteille olisi vaatinut kuutta erilaista virtalähdettä joiden kokonaislukumäärä olisi ollut yli 84 000 kappaletta. Vastaavat virtalähdemäärät täydessä sodanajan kokoonpanossa olisivat olleet noin 330 000 kappaletta. Virtalähteiden osalta suurin ongelma ei ollut niiden
tuottaminen, se kyettiin toteuttamaan kotimaisten valmistajien kapasiteetin voimin. Ongelmaksi muodostui valmistamista varten tarvittavien raaka-aineiden saatavuus ja hankinta, kotimainen raaka-aine tuotanto ei tuottanut riittävästi, tai lainkaan, kaikkia tarvittavia raaka-
56 Viestimateriaalin jakovahvuudet tammikuussa 1956, T26839/Hdc7-OTsal, KA.
57 sama: Huom. Jakovahvuudessa prikaatille ei jaettu lainkaan avojohdinannoksia.
58 Perushankintasuunnitelmat, n:o 165/Vvstetsto/20 sal/30.6.1956, Liite: Lisäselvitykset H1-ohjelman toteutta-
missuunnitelma, T21957/F5, KA.
59 Prikaati 53 Viestimateriaalin jakovahvuudet, T26839/Hdc7-OTsal, KA.
23
aineita.60 Valtavasta virtalähdetarpeesta on kuitenkin huomioita se seikka, että noin puolet
virtalähteistä on Viestiosaston muistion mukaan tarkoitettu käytettäväksi erilaisissa va-
laisimissa ja loput ovat puhelinten, puhelinkeskusten ja radioiden virtalähteitä. Tilanne oli
Viestiosaston mukaan kriisitilanteen kannalta kuitenkin täysin kestämätön.61

Kuljetuskalusto

Viestikomppanian kuljetuskapasiteetti oli melko rajallinen uudessa organisaatiossa. Moottoroitu kuljetuskalustosta oli huoltojoukkueen kuljetusryhmässä. Kalusto mahdollisti määrällisesti materiaalin siirtämisen, mutta henkilöstön siirtämiseksi kalustoa oli niukasti. Yksiköllä oli kahdeksan kuorma-autoa, kolme pakettiautoa ja yksi rekka-auto. Hevosia komppanialla oliyhteensä 10. Kuusi hevosta oli huoltojoukkueen käytössä ja neljä puhelinjoukkueilla. Henki-
lökuljetuskapasiteettia kasvattivat joukkueiden polkupyörät, mutta radioryhmistä vain puolet ja toinen puhelinjoukkueista oli varustettu polkupyörin. Talviolosuhteita varten yksiköllä oli sukset lähes jokaiselle miehelle.6