Friedrichshafen 23. - 26.06.2016 (1)

Alue kaikelle mahdolliselle keskustelulle, muista kuitenkin palstan säännöt ja hyvät tavat.
v_koskinen
Viestit: 6
Liittynyt: 18.04.2014 18:53

Friedrichshafen 23. - 26.06.2016 (1)

ViestiKirjoittaja v_koskinen » 20.03.2016 15:28

Hei!

ibis Hotel Friedrichshafen Airport Messe on täyteen bookattu messujen aikaan. Sinne on allekirjoittanut tehnyt kahden kakkosen varauksen, joka on vielä voimassa. Tähän hotelliin varaamieni huoneitten tilanne on tänään se, että huoneista toiseen olisi tulossa 1 hlö ja toinen on vielä täysin vapaa. Siis vapaana on vielä 3 vuodesijaa tässä halpishotellissa.

Toinen varaus on aivan messualueen vieressä olevassa Holiday Inn Express Friedrichshafenissa. Varattuina on 1 ykkönen ja 1 kakkonen eli 3 vuodesijaa. Ne jo on "myyty" ilmoittautuneille kerholaisille. Juuri tekemässäni tarkistuksessa hotellissa on booking.comin mukaan enää vapaana 2 kakkosta.

Lentoyhtiömme Finskij on saamassa aikaan pienimuotoisen sopan. Olen aikanaan tehnyt lentovarauksen 23.06.2016 lähtevälle lennolle AY4805, jonka lähtöaika silloisen tiedon mukaan oli klo 08:00. Minulla on lennostani ja tekemästäni paikkavarauksesta mustaa valkoisella eli E-ticket. Finskijn sivuilla äsken käydessäni kyseinen lento AY4805 lähteekin klo 07:05! Aamuvuoroja ilmestynyt yksi lisää eli AY803, jonka lähtöaika olisi klo 08:00. On siis pantava Finskij selvittämään miten lennän/lennämme! Pyydän kaikkia lennon varanneita tarkistamaan varauksensa mahdollisimman pian ja kertomaan niistä. Ikään kuin yleisen hygienian vuoksi klo 08:00 lähtöaika olisi mukavampi ajatellen Lahdesta tulijoita. Toisaalta aikaisempaa lentoa käyttäen jäisi tulopäivän iltapäivällä enemmän aikaa vaikkapa Dornier-museolle, joka on messualueen naapurissa. Selvitän asian mahdollisimman pian omalta kohdaltani.

Jos messuihin käytetään kaksi päivää eli pe ja la, niin lähtöpäivänä su 26.06.2016 ehtisi sopivasti järjestellen tehdä pikavisiitin Münchenissä sijaitsevaan Deutsches Museumiin, jonka on valtava laitos. Muitakin kiintoisia kohteita olisi yllin kyllin. Vaihtoehtoina olisivat lähtö Friedrichshafenista jo la iltana tai ajo Müncheniin varhain su aamuna. Iltakone pohjoiseen, maahan kylmään, sohjoiseen olisi AY808 klo 18:40.

73 de OH3FYE Vesa
Tel: +358400499481

v_koskinen
Viestit: 6
Liittynyt: 18.04.2014 18:53

Re: Friedrichshafen 23. - 26.06.2016 (1)

ViestiKirjoittaja v_koskinen » 22.03.2016 22:30

Hei!

Finskij ei saanut selväksi tänään edes sitä lentääkö tuo uusi, varkain ilmestynyt lento AY803 Müncheniin lainkaan 23.06.2016 vai onko se vain pantu näkyviin ikään kuin ilmoitukseksi, että sellainen saattaisi tulla lennetyksi. Osasyy tietämättömyyteen on Brüsselin pommitilanne, joka kuormittaa nyt Finskijin organisaatiota kovin. Se kuitenkin todettiin, että kaikki tähän mennessä tietooni tulleet lentovarauksensa tehneet (2+allekirjoittanut) ovat lennolla AY4805 klo 07:05 Müncheniin. Pyysin siirtoa lennolle AY803 sikäli kuin se lennetään. Finskij tutkii.

Minulle soitetaan/lähetetään sähköposti asiasta huomenna.

Amatööriterveisin

Vesa OH3FYE
Tel: +358400499481

v_koskinen
Viestit: 6
Liittynyt: 18.04.2014 18:53

Re: Friedrichshafen 23. - 26.06.2016 (1)

ViestiKirjoittaja v_koskinen » 25.03.2016 20:53

Hei!

Tässä liki sanatarkka kopio eemelistäni lähtijöille:

Finskij piti lupauksensa ja sain to 24.03.2016 heiltä puhelinsoiton pe klo 16:00. Keskustelussa todettiin:

1) 23.06.2016 lento AY803 HEL-MUC klo 08:00 lennetään. Myös AY4805, mutta nyt klo 07:05 lennetään sekin
2) ilmoittautuneiden varaukset siirretään uusin varaustunnuksin tuolle lennolle
3) sovittiin, että jokainen saa sähköpostitse uuden E-ticketin, joka näköjään on jo kaikille tähän asti ilmoittautuneille tullutkin
4) ongelma on siis hoidettu ja ohi – tällä erää
5) muille mahdollisille ilmoittautujille kerron kerhon sivuilla tästä lennon numeron muutoksesta

Nyt ei muuta kuin pääsiäistoivotuksia!

73 de OH3FYE Vesa
Tel: +358400499481


Palaa sivulle “CQCQCQ”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 32 vierailijaa