Hyppelevätaajuuksiset kenttäradiot

Alue kaikelle mahdolliselle keskustelulle, muista kuitenkin palstan säännöt ja hyvät tavat.
oh2op
Viestit: 2238
Liittynyt: 28.03.2014 04:32

Hyppelevätaajuuksiset kenttäradiot

ViestiKirjoittaja oh2op » 02.02.2015 10:45

Suomen puolustusvoimat esittelee verkkosivuillaan käyttämistään digitaalisista hyppelevätaajuuksisista kenttäradioista.

Hyppelevätaajuuksisuus tarkoittaa sitä, että radio kykenee muuttamaan lähetyksen kestäessä taajuutta algoritminsa mukaan ja tällä tavalla pakenemaan skannausta ja mahdollista digitaalisen lähetteen tallentamista ja purkua. Mitä laajemmalla taajuusalueella radio hyppelee, sitä vaikeammin sen lähetettä on mahdollista tavoittaa. Mikäli hyppely säädetään melko laajalle taajuusaluevälille, antennin seisovan aallon suhde ei välttämättä ole kovinkaan hyvä suurella osalla taajuuksista.

Tavallisten perinteisten radioiden kanssa yhteentoimivuuden vuoksi myös digitaaliset hyppelevätaajuuksiset radiot voi asettaa niiden tapaan kiinteile taajuuksille.

Radioamatööriradioihin verrattuina monet pataljoonaradiot, jotka ovat tarkoitetut pataljoonan noin (2 km :n - 3 km) :n x (2 km :n - 3 km) :n toiminta-alueen kattamiseen, ovat melko vähätehoisia, 5 W:n QRP-radioita. Vanhoja pataljoonaradioita voi olla myynnissä, mutta hyppelevätaajuuksisuus katsotaan sotilasradion ominaisuudeksi mm. ulkomaankaupan osalta. Hyppelevätaajuuksiset radiot kohdennettaneen yleensä nykyaikaisimmille joukoille, joten paikallisessa käytössä niitä ei juurikaan esiintyne.

Sotilaskenttäradiot ovat kenttäkestävyytensä ja joidenkin sotilaallisten ominaisuuksiensa vuoksi tuhansien eurojen hintaisina melko kalliita verrattuna kapeakaistaisempiin amatööriradioihin.

HF-kenttäradiot, sissiradiot, kykenevät yleensä lähettämään 160 metrin, 80 metrin, 40 metrin, 30 metrin, 20 metrin, 17 metrin, 15 metrin, 12 metrin ja 10 metrin amatööriaalloilla sekä citizen's bandin, lyhytaaltoradiopuhelimen, taajuusalueella.

VHF-kenttäradiot puolestaan kattavat kuuden metrin ja neljän metrin alueen, joten esimerkiksi vapaaehtoisen maanpuolustustyön VHF-kenttäradioilla voisi olla yhteys amatööriradioiden kuuden metrin alueeseen 50 MHz - 52 MHz:n sekä neljän metrin alueeseen 70,0 MHz - 70,3 MHz kuin myös RHA68-metsästysradiopuhelimiin. Digitaalinen pataljoonaradio LV 241 pystyy lisäksi lähettämään yleisradiotaajuuksilla aina 107,9 MHz:iin saakka yltämättä aivan 108,0 MHz:iin saakka. Viimeinen kehityssuunta pataljoonaradioissa on se, että niistä tehdään VHF-UHF-radioita, joiden taajuusalue päättyy tai voi päättyä 500 MHz:n taajuuteen.

Ula-radiollisten matkapuhelinten yleistyttyä, voisi 5 W:n pataljoonaradio tai 50 W:n prikaatiradio melko tehokas tapa jakaa tietoa joukoille paikallis-alueellisesti, mikäli Digitan tai muiden yleisradioitsijoiden verkko olisi lamautunut sähkön puutteen vuoksi tai muutoin vaurioitunut jollain alueella. Yleisesti käytettäviä tietoja jaetaan Radio Suomessa, maakuntaradioissa, yle-1:llä ja Yle-X:ssä, yle-2:lla, josta tulevat ilmavalvontaselosteet.

Perusradiona on VHF-alueella vähätehoinen LV 141 ja pataljoonaradio LV 241, johon saa lisävahvistimia. Sama koskee HF-aluetta, jossa perusradiona on sissiradio LV 641.

Uudista radiotyypeistä mainitut ovat

VHF 30,000 MHz - 87,975 MHz / 2 W - 50 W

2 W

Kuva

Komppaniaradio LV 141, jonka taajuusalue on 30,000 MHz - 87.975 MHz, poikkeaa muista radoista siten, ettei sen lähetystaajuusalue ulotu yleisradiotaajuuksista 87,5 MHz - 108,0 MHz kuin kuin ensimmäisille kanaville 87,5 MHz, 87,6 MHz, 87,7 MHz, 87,8 MHz ja 87,9 MHz. Radion teho on vain 0,25 W ja 2 W kattaen komppanian tavanomaisen toiminta-alueen.

Radioiden nimeämine 1960-luvulta alkaen Suomessa on noudattant LV-kaavaa. LV tarkoittaa lähetin-vastaanotin, kun taas V tarkoittaa vain vastaanotinta.

LV 1.. tarkoittaa komppaniaradiota, komppanian toiminta-alueella käytettävää radiota.

LV 2.. tarkoittaa pataljoonaradiota, pataljoonan toiminta-alueella käytettävää radiota. Pataljoonan toiminta-alue voi olla 3 km x 3 km eli yhdeksän neliökilometrin alue, jonka vuoksi pataljoonaradion alkuperäinen lähetysteho voi olla selässä kannettavana raskaana radiona vain tavallisen 5 W:n käsiradiopuhelimen luokkaa. YVI 2:n mukainen pataljoonaradio on LV 241. Sen edeltäjiä ovat LV 217M ja LV 217, joista ainakin vielä LV 217M:ää edelleen sotilasopetetaan ja käytetään myös vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä. LV 241 on hyppelevätaajuuksinen radio, kun taas LV 217M ja LV 217 ovat tavallisia kiinteätaajuuksisia. Myös LV 241:ä voidaan käyttää taajuushyppelemättä kiinteillä taajuuksilla.

LV 3.. tarkoittaa prikaatiradiota, prikaatin toiminta-alueella käytettävää radiota. Prikaatin toiminta-alue voi olla 10 km x 20 km eli noin 200 neliökilometriä, joka vastaa monen eteläsuomalaisen laajoja kuntaliitoksia edeltäneen keskuskaupungin pinta-alaa. Kaupungissa tai asemakaavan suurella teholuvulla rakennetuissa taajamissa, joissa on korkeita kerrostaloja, kuuluvuus voi rakennusten takana heikompi kuin runsaspuustoisessa metsässä. Prikaatiradioita ovat LV 341 (50 W), LV 317M (6 W / 30 W) ja LV 317 (6 W / 30 W), jotka ovat toteutetut liittämällä pataljoonaradioihin LV 241 (5 W), LV 217M (5 W) ja LV 217 (4 W) tehovahvistimet.

Periaatteessa siis pataljoonaradioista on viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana tehty prikaatiradio täydentämällä pataljoonaradion 4 W:n - 5 W:n lähetystehoa liittämällä siihen 30 W:n - 50 W:n tehovahvistin, joka lisää lähetystehon noin 7-10 -kertaiseksi. LV 217:n tehon lisääminen 4 W:sta 30 W:iin lisävahvistimella muuttaisi tehon aikaisempaan verrattuna 7,5 -kertaiseksi, jolloin teoreettisella isotrooppisella antennilla lähetettäessä kuuluvuuden säteestä tulisi 2,73 -kertainen. LV 217M:n 5 W:n tehon muuttaminen 30 W:iin, muuttaisi tehon kuusinkertaiseksi, jolloin samalla tavalla laskien kuuluuvuuden säteestä tulisi 2,45 -kertainen. LV 241:n 5 W:n lähetyksen korvaaminen LV 341:n 50 W:n tehovahvistimella edellisellä tavalla laskein kymmenkertaisitaisi tehon ja kuuluvuuden säde 3,16 -kertaistuisi. Prikaati radion ja pataljoonaradion keskeinen ero on se, että pataljoonaradion lähetystehoa vahvistetaan enintään kymmenkertaiseksi siten, että kuuluvuusetäisyys kolminkertaistuisi. Tämä pätee hyvin rintamasuuntaan pataljoonien ja prikaatin toimialueen etuosassa, mutta ei koko syvyyteen.

LV 4.. tarkoittaa armeijakuntaradiota, armeijakunnan alueella käytettävää radiota. Armeijakunta voi koostua 2-3 prikaatista ja uusissa ratkaisuissa armeijakunta on korvattu sotilasalueella, jolloin se voi vastata yhtä maakuntaa.

LV 5.. tarkoittaa ylijohdon radiota, jolloin se vo olla sotilasaluetta suuremman armeijan toiminta-alueen radio.

LV 6.. tarkoittaa erikoisradiota, joista yleisimpiä ovat sissiradiot HF-taajuusalueella. Nykyaikainen nimitys sissiradiolle on yleiskäyttöisempi partioradio, koska partiossa voi olla muitakin kuin prikaatin tiedusteluosat, tavallisesti sissit.

LV 7.. tarkoittaa merivoimien radiota: laivaston tai rannikko(maa)voimien toimintaan liittyvää radiota.

LV 8.. tarkoittaa ilmavoimien radiota.

LV 9.. tarkoittaa muita edellä luokittelemattomia radioita.

5 W

Kuva

Pataljoonaradio LV 241 30 MHz -107,975 MHz. Radio kattaa yleistadioalueet lukuunottamatta 108 MHz:iä. Lähetystehot ovat 0,25 W ja 5 W.

50 W

Kuva

Prikaatiradio LV 341 30 MHz -107,975 MHz. Lähetystehot ovat 0,25 W, 5 W ja 50 W. Radio kattaa yleistadioalueet lukuunottamatta 108 MHz:iä. Kuvassa radio muistuttaa LV 241:ä tehovahvistettuna.

50 W / 2

Kuva

Prikaatiradio LV 342 30 MHz -107.975 MHz muistuttaa kuvassa kahta LV 241:ä lisättynä kahdella kaiuttimella tehovahvistimilla. Radio kattaa yleistadioalueet lukuunottamatta 108 MHz:iä. Lähetystehot ovat 0,25 W, 5 W ja 50 W


HF 1,5 MHz - 29,999 MHz / 5 W - 2000 W

Digitaalisten HF-radioiden 1,5 MHz - 29,999 MHz lähetystehot ovat:

- 5 W mukautuva; sissiradio LV 641
- 10 W mukautuva; sissiradio LV 641
- 20 W mukautuva; sissiradio LV 641, sotilasalueradio LV 441
- 50 W mukautuva; sotilasalueradio LV 441
- 100 W mukautuva; sotilasalueradio LV 441
- 2000 W; ylijohdon radio LV 541



20 W

Kuva
Sissiradio LV 641, taajuuksilla 1,5 MHz - 29,999 MHz toimivat HF-radio, joka on taajuushyppelevä ja jonka tehot, 5 W, 10 W ja 20 W, ovat mukautuvat.

100 W

Kuva

Armeijakuntaradio ("sotilasaluearadio", koska armeijakuntia vastaavat sotilasalueet) LV 441 taajuuksilla 1,5 MHz - 29,9999 MHz toimiva kenttäradio, jonka tehot 20 W, 50 W ja 100 W, ovat mukautuvat. Radio muistuttaa sissiradio LV 641:stä tehovahvistettuna ja kaiuttimella lisättynä kuvan perusteella.

2000 W

Kuva
Sissiradion LV 641 taajuuksilla 1,5 MHz - 29,999 MHz, toimiva ylijohdon radio LV 541, jonka teho on 2000 W. Vahvistimen keskellä näkyy LV 641:n näköinen radio.



http://www.puolustusvoimat.fi/portal/pu ... n+kalusto/

oh2op
Viestit: 2238
Liittynyt: 28.03.2014 04:32

Uusia kenttäradioita Re: Hyppelevätaajuuksiset kenttäradiot

ViestiKirjoittaja oh2op » 15.02.2016 09:02

UHF 225,000 MHz - 512,000 MHz / 0,5 W / 1,0 W / 2,0 W ja 10,0 W ajoneuvossa

PNR-1000 http://elbitsystems.com/Elbitmain/files/PNR-1000.pdf

225,000 MHz - 512 MHz
+ 100 kHz / +200 kHz


Palaa sivulle “CQCQCQ”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa